Joskus hoidon seurauksena voi tulla kipeäksi. Tätä pyritään ehkäisemään hoidon lopuksi tapahtuvalla tasapainotuksella, mutta joskus kipua saattaa silti tulla hoidon seurauksena. Useimmiten hoitovastekivut eivät kestä montaa päivää ja on niistä se hyväkin puoli, että tietää hoidon menneen perille.

Joskus voi käydä niin, että koko hoidon aikana ei kosketa itse kipualueelle. Tämä voi johtua siitä, että kehossa ei ole ollut niin paljon resursseja, että olisi kannattanut lähteä tekemään muutosta kipualueelle, jota keho ei kuitenkaan jaksaisi ylläpitää. Toinen syy voi olla, että kyseinen paikka ei ole ongelman syy laisinkaan. Usein esim olkapääkivut johtuvat rintarangan ja kylkiluiden toimintahäiriöistä Teen kuitenkin hoitoa siten, että melkein aina myös kipualueita hoidetaan.

On hyvä tiedostaa, että kehon kivut ovat osa sen terveyttä. Tämä tarkoittaa sitä, että keho on hakeutunut siihen asentoon ja toimintaan, mikä on sille helpoin ja millä se pystyy selviytymään sille asetetuista vaatimuksista. Jos ihmisellä on kova kipu rangassa ns "noidannuoli", on se usein tullut sinne suojellakseen välilevyä. Jos keho ei olisi asettanut krampinomaista lihasten suojareaktiota, olisi saattanut seurata isompi vaurio. Osteopaatin tehtävä on ymmärtää tämänkaltaisia syy-seuraussuhteita kehossa.

Jos hoidosssa tai haastattelun aikana tulee vastaan sellaisia merkkejä, jotka viittaavat vakavampaan ongelmaan, on mahdollista että hoito keskeytetään. Näissä tapauksissa ohjaan potilaan lääkäriin. Jos lisätutkimuksia vaativia oireita ilmenee jo haastattelussa, niin tällöin en veloita käynnistä lainkaan. On monia tekijöitä, jotka muokkaavat sitä minkälaista hoitoa voidaan tehdä. Biodynaamisen osteopatian vahvuus on se, että hoitoreaktiot saadaan aikaan kehon omilla voimilla, ja keho kyllä tietää mitä se EI halua muutettavan.

Kun aloitetaan hoito, yleensä potilas riisuutuu alusvaatteisilleen. Tiukat vaatteet estävät joidenkin hoitotekniikoiden käytön. T-paita ja väljät collegehousutkin käyvät, jos et halua syystä tai toisesta riisuutua alusvaatteisilleen.

Hoitokertoja tarvitaan sen mukaan miten paljon kehossa on voimavaroja. Yleensä kolme kertaa riittää voimavarojen lisäämiseen ja muutoksen käynnistämiseen siten, että keho jaksaa ylläpitää muutokset.

LISÄTIETOA osteopatiasta
Voit etsiä täältä http://www.osteopatia.fi/
Ja täältä http://fi.wikipedia.org/wiki/Osteopatia

Biodynaamisen osteopatian kehittäjän James Jealousin haastattelu löytyy Täältä http://stoneridgehealingarts.com/pdfs/jim_jealous_interview.pdf